Epäiletkö, että katto vuotaa? Pyydä ammattilainen paikalle

Kevät ja lumien sulaminen näkyy ongelmina monilla katoilla. Jos katon kuntoa ei ole seurattu eikä kattoa huollettu säännöllisesti, sulamisvedet voivat etsiytyä pienistäkin rei´istä katon eristeisiin ja rakenteisiin. Tätä on hyvin vaikea havaita itse, ja tuloksena voi olla mittava remontti.

Epäiletkö, että katto vuotaa?

Mistä tietää, että katto vuotaa?

Arviolta vain yksi sadasta vuotavasta katosta näkyy kosteutena talon sisällä, sillä välissä on yleensä 40 cm eristettä ja höyrysulkumuovi. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki loput vuodot pysyvät asukkailta näkymättömissä. Seuraukset voivat olla tuhoisat, mikäli ongelmaa ei huomata ajoissa.

Käytännössä ainoa keino tunnistaa kattovuoto, on tarkastuttaa katto säännöllisesti (vähintään kerran vuodessa) ammattilaisella. Kattotarkastuksessa käydään läpi katteen yläpuolinen osuus, vesikaton kunto, läpiviennit, harjat ja liittymäkohdat. Samalla tarkastetaan pinnoite, katteen kiinnitys ja yläpohja esimerkiksi eristeiden ja tuuletuksen osalta. Säännöllisillä tarkastuksilla ongelmiin voidaan puuttua ajoissa, jopa ennen niiden syntymistä.

Kattovuoto näkyy harvoin sisällä

Miksi ennaltaehkäisy on tärkeää?

Ennakointi on kattovuodon ehkäisyn kannalta tärkein toimenpide. Mitä aikaisemmassa vaiheessa orastaviin ongelmiin puututaan, sen pienemmällä remontilla selvitään. Esimerkiksi tiilikatolla yksikin rikkonainen tiili voi aiheuttaa vuodon. Yhden tiilen vaihtaminen voi siis säästää suurelta ja kalliilta remontilta.

Vanhan katon tekninen käyttöikä on keskimäärin 20-30 vuotta, mikäli sitä huolletaan oikein ja säännöllisesti. Tällä hetkellä siis ennen 2000-lukua rakennetut katot ovat tulossa teknisen käyttöikänsä päähän. Jos katon kunto mietityttää, kevät on otollinen aika tarkastaa katon kunto.

Jos katto vuotaa, kutsu ammattilainen

Mikä kattovuodon aiheuttaa?

Naulakiinnitteisissä katoissa ongelmia voi aiheutua, jos naulat ovat kohonneet irti katon pinnasta ja vesi pääsee valumaan naulan rei´istä sisään. Myös läpivientien kohdalla voi esiintyä ongelmia, mikäli lumi on taittanut tuuletusputken ja vesi pääsee valumaan liitoskohdasta rakenteisiin tai yläpohjaan. Yksi melko yleinen ongelman aiheuttaja on harjalista: jos harjatiivisteet ovat päässeet irtoamaan, lumi ja vesi pääsevät listan alta yläpohjaan.

Kuinka tilanne voidaan korjata?

Ensimmäinen asia on katon uusiminen ja yläpohjan eristeiden vaihtaminen. Lisäksi rakenteet täytyy kuivattaa ja ehkäistä mikrobivaurioiden synty. Pahimmassa tapauksessa myös sisäkatto saatetaan joutua uusimaan.

Meillä kattovuodot ovat aina prioriteettilistan kärjessä, joten pääsemme salamana paikalle. Laitamme katolle ensin väliaikaisen paikan ja peitämme sen pressuilla. Pääsemme korjaamaan katon yleensä viikon sisällä.

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ, JOS KATON KUNTO EPÄILYTTÄÄ

 

Valikko